Vittu mihin munkin säälittävä elämäntapainen on mennyt. Istun perjantaina 2.20 yksin hereillä kuuntelemassa Kalajoen naisia. Oon maannut kotona koko vitun viikon ahistuksessa, kuolemanpelossa ja morkkiksessa. Ja jonku vitun ihme taudin kourissa. Ei oo paljon tullu nukuttua ei. Olin oikiasti aivan helevetin peloissani koska 1. ei tehny mieli tupakkaa ja 2. en juonu johonki kolmeen päivään kuppiakaan kahvia. Minä. Mää oon viimiset kymmenen vuotta vetäny jonku kolme pannullista päivässä. Eipä sillä, että oisin saanu alas mitään muutakaan, mistä johtuu upea viiden kilon painonpudotus, jes.
Mikään ei auta asiaa eikä mitään ja vittu en tosiaan tiiä mitä paskaa tänne tälläkin nimenomaisella hetkellä suollan. Tekis mieli vetää koko purkillinen Litalgineja, pestä hampaat ja mennä nukkumaan. Minkä teenkin. Paitsi että en ehkä vejä koko purkillista, menee maksa paskaksi. Damn. En oo ees ryypänny kuukauteen, ennätys. Ja aina välillä tulee semmonen säälittävä nysvöolo kun mietin eksmuijiani ja niistä heitä, keiden kanssa haluaisin leikkiä perhettä ehkä kolme sekuntia. Tai ehkä tekis mieli vaan panna niitä. Damn.
Ei vittu.
Nyt meen tyynyyn. Perseestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti